keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Huhtikuun paketit - osa 2

Huhtikuun paketteja on vielä aika monta lähettämättä. Muistakaahan kaikki, että viimeinen lähetyspäivä on 19.4. eli huomenna. Toivottavasti saan tänään ja huomenna kaikki loput lähetysraportit ja saapuneiden raportoinnit sitten ensi viikon aikana. Jotta kierros saadaan nätisti "pakettiin" ennen vappua.
Übermartan saama paketti
Übermarttakin sai ihana pienen yllätyksen postiluukkuunsa. Ruiskaunokki oli lähettänyt minulle kauniin kirjontasetin ja iloisen kortin. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi kirjonut mitään... Eli nyt on hyvä tilaisuus verestää muistoja. Kiitos :) Kuvan lisään kunhan saan kameran ja koneen toimimaan yhdessä.
Ruiskaunokin paketti

Ruiskaunokki on itsekin saanut pakettinsa.

Erittäin inspiroiva paketti, sisällä kaunis kirje, kirjeessä kiva resepti.
Kasvikirja kolahti täysillä, koska olen joskus koulussa kerännyt 80 kasvia, opetellut ne suomeksi ja latinaksi (enkä muista enää) ja joka kesä esittelen Puolisolle kasveja, kun liikumme luonnossa. Aion siis tulevana kesänä postittaa monta vaalenapunaista kirjettä! 


Sofia pääsee opettelemaan huovutusta. Luepa blogista lisää.

Mummukainen on saanut mm. ihanan termospullon. Luepa täältä lisää

Laiskiainen sai pikniksetin sopivasti vapuksi. Täällä kuvia ja juttua aiheesta.


Kimara on saanut hauskoja kirjoja. Katsohan täältä, että mitä.

Jaana on saanut ihanan värikkään paketin. Luehan täältä lisää.
Anita Kahman paketti

Anita Kahma on saanut huhtikuun paketin.


Pidän kovasti kynttilöistä, ja viime talvena varastoni hupenikin melkoisen pieneksi, nyt on taas hyvää aikaa kesällä kerätä paljon kynttilöitä poltettavaksi. Saunatarvikkeet lähtevät varmaankin mökille piristämään saunailtoja, ja puinen pikkulintukin löytää varmasti paikkansa. 

Kiitos ystävälleni hienosta paketista, joka muuten jostain syystä seikkaili Vantaalle.
Onneksi se kuitenkin lopulta saapui perille "kotiin".   

Draculaura on saanut pakettinsa jo jokin aikaa sitten. Übermartta vain unihti lisätä sen tänne blogiin... 
Sain eilen pakettikortin ja ryntäsin innoissani jälleen kerran postiin yllätyksen hakumatkalle. Ihana SMYni oli laittanut kevään viimeiseen pakettiin Novitan Rumba-lankaa, puikot ja ohjeet kahteen erilaiseen kaulahuiviin/kauluriin. Lisäksi paketista paljastui väriteemaan loistavasti sopiva suklaalevy, namskis!  
Draculauran paketti
 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Huhtikuun paketit - osa 1

Tässä postauksessa on kyllä pari postissa (tai muualla) seikkaillutta pakettiakin... Mutta myös se ensimmäinen perille löytänyt huhtikuun paketti.
Ruiskaunokin paketti
Ruiskaunokki on saanut hauskan pääsiäispaketin: 
-Pääsiäsikoristeet kirja, huippuihana!
-kaksi komeaa munaa, joita aion käyttää kun Kukko munii vieraileville lapsukaisille!
-kaunis koristeltu suklaamuna, soma ja varmasti ihana
- tipusuklaatikkunekku
Harmi, että myöhästyin eikä postinkuljettaja saanut pakettia postilatikkoon jaetuksi, mutta näille kaikille on kyllä käyttöä muulloinkin kuin pääisiäisenä. Ihana kukkienkastelijani oli noutanut paketin postista. Ylellinen ja hauska paketti!


Mummukaisen paketti ei meinannut löytää perille puhelinnumeroon eksyneen pienen virheen takia... Mutta nyt on päässyt omistajalleen, katselepa täältä lisää.

Multasormi on saanut huhtikuun pakettinsa. Ja hänen ystäväkseen paljastui Kimara. Luepa täältä lisää.

Salamander pääsee kasvattamaan kesäkukkia. Lukaise blogista lisää.