perjantai 30. joulukuuta 2011

Viikon 52 muistamisia

Osa joulukuun paketeista raportoidaan vasta tammikuun puolella joululomista yms. johtuen. Eli älkää ihmetelkö jos lähettämäänne pakettia ei vielä blogista löydy. Pyrimme lisäämään saadut paketit blogiin aina mahdollisimman nopeasti raportin saatuamme. Nyt vaan on Übermartoillakin joulu- ja lomakiireet vähän painaneet päälle...

29.12. päivitys

Tekla on saanut joulukuun paketin.
Postilaatikosta kuoriutui kolmen kuplapussin sisältä todella kaunis enkeli ilahduttamaan jouluikkunaan tähän vielä niin kovin synkeään syksyiseen ilmaan! 

tiistai 20. joulukuuta 2011

Viikon 51 muistamisia

Joulukuun paketteja on alkanut saapua perille. Ja mikäs sen mukavampaa kun joulukin on jo ihan ovella. Muutama paketti ei taida ihan jouluksi ehtiä, mutta iloa ne tuovat varmasti myös uuteen vuoteen.


21.12. päivitys:

Hellu on saanut jouluisen pakettinsa:
Sain Salaiselta marttaystävältäni paketin, joka sisälsi kaikenlaista jouluista ihanaa. Paketista paljastui Marianne-suklaarakeita, kynttilänjalka jossa piparkakut tanssivat ympyrää, aasialaisia namuja, heijastinkorun, helmirintaneulan ja kissa-aiheisen pyyhekoukun. Kynttilänjalka menee suoraan käyttöön ja myös namuista iso osa on jo tätä kirjoittaessani mennyt parempiin suihin :). Heijastinkoruun ajattelin laittaa hakaneulan ja pistää sen takkiini kiinni, se on mainio koriste muuten niin tylsään ja tavalliseen villakangastakkiin.

Oikein mukava paketti siis kaikin puolin, kiitos ystävälleni :).

Pomppija on saanut paketin kivalta Marttaystävältään.


22.12. päivitys:


Ladybird on saanut joululta tuoksuvan ja maistuvan paketin.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Viikon 50 muistamisia

17.12. päivitys:
Hanna-Nanna on avannut jouluisan pakettinsa:

Kiitos salaiselle ystävälleni ihanasta paketista! Sain monenlaista jouluisaa juttua: kynttilöitä, lautasliinoja, rasian, tuikkuenkelin, lautasliinat ja kivoja tonttulautasliinoja. Joulu-kirjan mietteisiin täytyy perehtyä paremmalla ajalla.

Haluan vielä kiittää myös marraskuun paketista tulleesta joulukalenterista. Se on ilahduttanut minua koko joulukuun ajan. Rasiat ja runot ovat mahtavia! Hyvää joulua salaiselle ystävälleni ja kaikille rinkiläisille!



13.12. päivitys:
Viimeinenkin marraskuinen paketti on päässyt perille! Haluamme vielä muistuttaa kaikkia, että joulukuun paketin viimeinen lähetyspäivä on jo tämän viikon perjantai. Ensimmäiset joulukuun paketit ovat matkalla, hyvää joulun ja salaisten pakettien odotusta!

T: Hanna ja Johanna
Minnie on saanut marraskuun pakettinsa:
Minä sain tänään marraskuun paketin. Postisetä pahoitteli kun paketti oli suklaan takia joutunut tarkemman tutkimuksen kohteeksi. 

Sain aivan ihanan Joulu lehden, neulontaohjeen, todella kauniin itsetehdyn koristeen, tarvikkeita sellaisen tekemiseen ja lankaa. Kaiken tämän lisäksi vielä suklaata. Joka kyllä lämmitti erityisen paljon mieltä. Ei voi mitään, mutta muualla maailmassa ei ole Fazerin voittanutta. Yritän heti lomalla alkaa neulomaan ohjeen mukaista pipoa. Olen sitten muodin mukana, kun tulen vierailulle Suomeen. Todella ihana paketti ja olen todella iloinen. Sen lisäksi bongasin minulle tuntemattomia Suomen postimerkkejä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Viikon 49 muistamisia

5.12. päivitys:
Tämän viikon alkuun hauska ja jouluinen välimuistaminen.

Hellu sai oheisen kortin salaiselta marttaystävältään, se sisälsi annospussin piparkakkumaustetta ja piparkakkutaikinan ohjeen. Ihana jouluinen muistaminen!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Hei nyt onkin jo joulukuu!

Marraskuu sujui oikein mallikkaasti. Yksi paketti on vielä raportoimatta, mutta se taitaa olla vielä matkalla, koska se menee hieman kauemmas kuin salaiset marttapaketit keskimäärin. Übermartat ovat tyytyväisiä hyvin sujuneeseen ensimmäiseen kuukauteen, kiitos siitä kaikille!

Samalla kuitenkin haluamme muistuttaa, että joulukuun pakettien viimeinen postituspäivä on jo 15.12! Tämä tietenkin siitä syystä, että kuukauden teemana on joulu ja näin yritämme varmistaa, että kaikki saavat pakettinsa ennen joulua.

Joulukuu:  Aiheena on tietenkin joulu, mutta joulu kierrättäen, marttamaisesti, ekologista jalanjälkeä ajatellen. Winter wonderland!

Jos ja kun teet jotakin salaisesta paketista saamistasi tarvikkeista, julkaisemme nämäkin jutut mielellämme. Eli voit halutessasi tehdä postauksen omaan blogiisi tai lähettää übermarttojen meiliin kuvan ja kuvauksen tekemästäsi jutusta.

P.S. Mainos: Hapsulin blogissa on joulukalenteri.