sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Viikon 18 muistamisia


Vappuaaton kunniaksi oikein vappuisia, hauskoja ja kekseliäitä paketteja! Iloista vappua kaikille Salaisille Martoille ja tietysti myös muille blogin lukijoille.

Minnailonan paketti
Minnailona on saanut mm. sushi-tarpeita:
Sain salaiselta ystävältäni taas aivan mahtavan paketin kera mainion kortin. Aloin jo epäillä josko hän onkin oman Marttayhdistykseni jäsen ;-) Paketista paljastui nimittäin sushi-tarpeita ohjeineen - ja juuri kuukausi taaksepäin meillä oli sushi-ilta Martoissamme, namskis. Ystäväni oli pussittanut minulle omia lempiteelaatujaan, kahta olemme mieheni kanssa jo maistaneet ja hyviä ovat molemmat olleet. Lisäksi paketissa oli myös ilmapalloja (tytär kiittää!) ja pirtsakoita servettejä. Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä "raspihansikas" ja jalkavoidetta, jotta saan laittaa jalkani sandaalikuntoon - näillekin on tosiaan tarvetta.. Erityisen ihanaa salaisessa ystävässäni on se, että hän kirjoittaa minulle pitkiä kertomuksia omista mieltymyksistään ja kiinnostuksistaan! Kiitos tuhannesti, olet mahtava!

Ruiskaunokin paketti
Ruiskaunokki sai Marttahenkisen vappupaketin:
Silmukkamerkit
Aitoa Martta-meininkiä, taitava näpertelijä on SMÝ:ni ja niin kauniisti sekä isänmaallisesti koottu kokonaisuus! Olen syvästi kiitollinen. Hauskaa, juuri saman ruusun olin bongannut kuin SMY, tarttis varmaan kokeilla...
- Kertakäyttölaseja, ei näy kuvassa, pesen kyllä ja käytän uudestaan kuten SMY ehdotti
-siemeniä kaksi pussia, täytyy kehitellä jokin systeemi viljellä kerrostalon pihassa, parveketta ei ole, ehkä amppeli toimisi?
-raikkaat servetit, ihanat värit, raikkaat, vappuna käytän!
-mansikkateetä haudutettavksi ja jääteenä juotavaksi, ihana idea! Kokeillaan!
-sinivalkoista suklaata, nam, nam. Tarkoitettu nautittavaksi, kun Suomi tekee maalin! Hiano ele!
-suloiset elefanttikäsineet puutarhatöihin. Ehkä kitken jokusen rikkaruohon, ainakin vaahteran alkuja riittää, juolavehnästä puhumattakaan..Nään on niin kauniit, että raskinko näitä ny tahria? Piränkö vaa näkösällä, että tämmöttekki hianouret on? Paitti jos mää tarjoilen sitä teetä Vappuna nää käressä? Ois kyä aika reteetä!
-kaunista pinkkiä Miami-lankaa, rakastan tätä väriä!
-ihana lahja, ITSETEHTYJÄ SILMUKKAMERKKEJÄ! Otin niistä ihan oman kuvan, mutta ne on kuvaa kauniimpia, herkkiä ja taitavasti koottuja, lankakin on saatu nätisti kääntymään.
-Kiva kirje ja kortti.

Sydämellinen kiitos! Hauskaa vappua kaikille Salaisille Martoille ja Emoille!


Tosimartta sai vappuisen yllätyspaketin: 
Tosimartan paketti
paketista löytyi serpentiiniä (joka joutui tuoreeltaan pienen sisustusarkkitehdin käsittelyyn), hauskoja ilmapalloja, kasvomaaleja - sekä salaperäinen violetti, nesteellä täytetty putkilo. Tästä putkilosta voi mitä ilmeisimminkin taikoa ekstrasuuria saippuakuplia; joten niin vaikeaa kuin odottaminen onkin, säästämme tämän riemun vappuaatoksi.

Paketin kruunasi Kiroileva siili -kangaskassi (on muuten todella iso ja tukeva kangaskassiksi, tälle tulee kyllä käyttöä) sekä ihana, ruusuntuoksuinen kynttilä pienessä, sievässä rasiassa. Rasian kannessa lukee "travel candle" ja tottahan tätä hurmavaa ajatusta pitää päästä kokeilemaan! Seuraava matka on luvassa jo vajaan viikon päästä ja kynttilä lähtee mukaan hotelli-iltoja sulostuttamaan. Ruusuntuoksu on muuten yksi ihan suosikeistani, minunkin Salaisella marttaystävälläni taitaa olla selvännäkijän kykyjä!
Lisäys. Lisäksi paketista löytyi kaksi pyykkipoikaliitutaulua: parempaa nimeä en näille keksi, mutta sen sijaan keksin jo monta hyvää käyttötarkoitusta niille.

Talvikin paketti
Talvikki pääsee kokeilemaan suklaakonvehtien tekoa:
Pakettini ehti olla postissa muutaman päivän, ennenkuin pääsin sitä noutamaan.
Sisältönä oli paperisista muffinsivuista tehty kukkakimppu ja vuokia lisää myös muuhun käyttöön. Sitten oli upea pakkaus, jossa oli ohjekirja suklaakonvehtien tekemiseen sekä silikonivuokia niitä varten. Näitä pitää kokeilla heti, kun saan rikkoutuneen käteni kuntoon. NAM! Kiitokset ystävälleni ja nautinnollista kevättä

Viiu sai piknikohjeita ja monenlaista hauskaa:
Viiun paketti
 Täällä on taas yksi aivan onnesta ympyrällä, kun sai niin ihanan paketin!! Ensinnäkin paketissa oli hieno kirje, jonka tekemiseen oli selkeästi käytetty aikaa ja vaivaa. Kirjeessä oli mm. maistuvia ruokaehdotuksia vappupiknikille, nam! Ihanassa kirjeessä oli vielä kaunis runo sekä kaunis lause, joka nostatti hymyn huulille. Kiitokset näistä! Paketissa oli iso pala todella kaunista ruusukangasta, josta taidan ommella pöytäliinan, niin kuin kirjeessä oli ehdotettu. Lisäksi paketissa oli vihreää lankaa, josta saan virkattua siivousliinan itselleni (tämäkin vinkki oli kirjeessä). Paketissa oli myös hurmaavan tuoksuista käsivoidetta, joka todellakin päätyy tuoksunsa ja näppärän kokonsa ansiosta käsilaukkuuni pitämään seuraa edellisessä paketissa saamilleni kokoontaitettaville saksille. Voidetta on nytkin käsissä ja en malta olla nuuhkimatta käsiäni! Eat pray love –kirjakin taitaa päätyä käsilaukkuun. Voin koska tahansa ja missä tahansa napata kirjan käsiini ja nauttia (olen jo lukenut muutaman sivun)! Paketissa oli myös tuhtia serpenttiiniä (josta kuvaa otettaessa oli jo muutama kiekura mennyt vappukoristeluihin) ja vappupiknikille pirtsakan punaisia pienillä valkoisilla palloilla varustettuja servettejä. Ja ilokseni paketista löytyi kaksi pikkuista pussia.....toisessa harjaneilikan siemeniä ja toisessa aitoukonhatun siemeniä. Odotan innolla, että saan nämä kasvamaan, kauniita kukkia molemmat! Niin ja muuten onhan minua muistettu tässä pakettien välissäkin, eli sain kortin, jonka sisällä oli pussillinen kesämalvikin siemeniä. Suurkiitokset taas niin ihanasta paketista salaiselle ystävälleni ja oikein hauskaa vappua ja iloista kevättä!!

Naelan paketti
Naela on saanut vappupaketin ja maaliskuun paketin siementkin ovat jo mukavasti itäneet:
Naelan taimet
Sain toisen lahjani sopivasti vappuaatoksi. Paketissa oli pitkulaisia ilmapalloja, joista
saimme hauskan ohjelmanumeron vappujuhliimme.  Isäntä väänsi palloista lapsille
miekkoja ja naiset saivat päähänsä hienot vappuhatut. Naurua riitti. Paketista löytyi myös pirteitä muffinivuokia, keväisen vihreä silikoninen perhosvuoka, ruudullisia servettejä ja
hauska Finlaysonin keittiöpyyhe, jossa oli sitruunamuffinsien ohje. Vappupäiväksi aionkin tehdä muffinseja ja kokeilla uutta ihanaa perhosvuokaani.

Salainen ystäväni tiedusteli myös taimieni tilannetta ja lähetti mielettömän söpöt taimikyltit.
ässä kuva myös kylteistä ja pikkuruisista taimista, joiden siemenet sain ensimmäisessä paketissa. Kaapista löytyi vain lasten dumbokokoisia liituja,  mutta purkeissa tulossa mm. persiljaa, ruohosipulia ja basilikaa :-) Kiitos jälleen salaiselle ystävälleni supermahtavasta vappupaketista, josta oli runsaasti iloa koko perheellemme.
Salainen marttaystävärinki on arjen luksusta parhaimmillaan!!

Kengurun paketti

*esteri* on saanut vaalenapunaiset paketin, katsopa täältä lisää. 

Kengurukin on saanut vappupakettinsa, paketissa kaikkea hauskaa.


Heikun Keikun sai varpaille lämmittimet:
Posti toi tänään itse neulotut villasukat! Viestissä toivoteltiin, että pidä jalat lämpiminä vappuna! Samalla ovenavauksella sain Marttaystävältäni postikortin Pyynikin näkötornista, jossa on maittava munkkikahvila. Kortti oli leimattu yli viikko sitten, joten postinjakelussani on ollut jotain häikkää. Olin juuri edellisviikonlopun Tampereella kyläilemässä, ja ajatuksissa oli käydä juurikin tuolla samaisessa munkkikahvilassa. Olin kuitenkin syönyt jo kylässä liikaa munkkeja, joten tämä suunnitelma oli pakko hylätä. Kesällä sitten uusi yritys! Lämpöisiä sukkiakin tarvitaan aina, joten ei haittaa etteivät vapuksi ehtineet. Mahtavaa, että Marttaystäväni on nähnyt ison vaivan tämän lahjan eteen, itselläni ei riittäisi kärsivällisyys:) Niin, ja sukat ovat prikulleen oikean kokoiset, kuten kuvasta näkyy.


Heikun Keikun paketti ja kortti
*       

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Viikon 17 muistamisia - osa 2

Nyt on taas raportteja tullut niin tiuhaan tahtiin (hienoa!), että tälle viikolle on syytä tehdä jo toinen blogipostaus.

Kahalen paketti
Kahale on saanut vappupakettinsa:
Pakettiin sisälsi mm. Donitsipannun, ilmapalloja, kukkasipuleja, suklaapoppari ohjeen ja aineet niihin eli popcorneja, minttusuklaarakeita, nonparelleja sekä karamellivuokia. Oikein jo harmittaa, kun tietää että enään saan salaiselta ystävältäni kuin vain yhden paketin. Odotan aina paketteja innolla :) Olen ihminen joka tykkään lähettää itse paketteja ja saada niitä. Kiitos salainen ystäväni taas kerran, odotan jo innolla viimeistä pakettiasi

Snap Cracke Pop sai raportoida suklaisen wappupaketin:
Snap Crackle Pop:n paketti
Vihdoin voin raportoida Wappu-pakettini saapuneeksi. :) tästä paketista pääseekin iloitsemaan sekä koira että emäntä. Molemmille oli suklaata: koiruudelle oikeaoppisesti kaakaoton pääsiäismuna :) ja emännälle belgialaisia herkkuja. Lisäksi pimu sai vinkuvan puruluun, joka koirani tuntien vinkuu maksimissaan viisi minuuttia. Sen lempipuuhaa on vaientaa pillit leluista. Koira-teema jatkui, sillä paketista löytyi myös paketillinen mopsi-lautasliinoja ja vekkuli koira-aiheinen tiskirätti. Vappuohjeeksi pakettiin oli löytänyt tiensä myös kakkutikkareiden ohje, niitä on pakko kokeilla. Niin, nonparellitkin tulivat ohjeen mukana. Korttikin oli todella kaunis. Olipa mukava Wappu-paketti.

HPöllön paketti ei todellakaan ole ”pöllömpi”, lue täältä lisää.

Kaisa on saanut kaikenlaista kivaa, blogipostaus löytyy täältä ja tästä pari kommenttia:
Ihana! Leimasimelle on heti käyttöä kankaanpainoprojektissani ja hyllyssä odottaa useampikin amigurumi-kirja. Ehkä näiden minilankojen inspiroimana innostun vihdoinkin opettelemaan amigurumien virkkaamista.

Martta-mummin paketti
Martta-mummi on päässyt halailemaan nallea:
Smy:ni yllätti jälleen iloisesti. Nalle on halattu:), korteista yksi melkein vietiin käsistä mutta pidin lujasti kiinni. Ehei, haluan itse joko lähettää tai kehystää ne, mietintä myssy päähän. Haaste askarteluun, vahinko vain pieni apulainen on kaukana joten täytyy vain itse pärjätä. Hienon mallin avulla varmaan onnistun. Sytykeruusun tiedän, mutta ennen en ole niitä saanut. Lauantaina testataan. Huomenna tätytyy katsoa löydänkö ricottajuustoa kaupasta. Viikonloppuna sitten leivotaan jos juusto löytyy. Kiitos sinulle!

Tetta pääsee virkkaamaan:
Tettan paketti
Kauniisti koristellusta paketista löytyi virkatut ilmapallonmuotoiset pannulaput ja kultainen kännykkäpussi sekä kirja virkkausohjeita pullollaan - pääsen itse hiomaan virkkaustaitojani :) Lisäksi smy oli laittanut valloittavan synttärikortin ja -lahjaksi helmistä tehdyt kauniit sinisävyiset ranne- ja kaulakorut. Ihania! Kiitokset smy:lleni, sait hymyn huulilleni :)

Mummo on saanut mm. perunoita, luehan täältä lisää.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Viikon 17 muistamisia

Bling Bling on saanut reseptejä ja herkkuja. Luehan täältä lisää.

Henkun paketti
Henkku on saanut ystävältään oikein mieluisia juttuja:

Siiinä oli ihana reseptikirja, nuolija ja korkkiruuvi, leimasimia ja leimasintyyny, pieniä kortteja ja kuoria, pelikortit ja muffinssivuokia sekä kukallisia nenäliinoja ja pari pussia cappucinoa! Ihana paketti ja oikein mieluisia juttuja täynnä!

Sandu on saanut huhtikuun paketin ja tuliaisia Istanbulista:

Sandun paketti
SMY:n lähettämä paketti tuli kuin tilauksesta ilahduttamaan sairastelijaa. Ja täytyy kyllä nyt epäillä että SMY:ni on kenties ammatiltaan salapoliisi, niin osuvia hänen lähetyksensä ovat olleet. Paketista paljastui viinipullon avaaja joka tuli tarpeeseen kun maaliskuulla hajotin useita vuosia hyvin palveleen avaajani. Lisäksi paketista paljastui salaattiottimet, joita minulla ei olllutkaan ja näitä onkin sitten hyvä kokeilla herkullisen kuuloisen Fetasalaatin teon yhteydessä. Erityisesti paketista ilahdutti SMYni muistamiset Istanbulista: granaattiomenatee, jota on jo kovasti maisteltu ja hyvää on, käsintehty saippua ja kirjanmerkki, joka muuten sopiikin tämän hetkisen "työnalla" olevan Kirottu Istanbul- kirjan  väliin passelisti. Kiitos myös suklaasta, joka juuri ja juuri ehti käydä kuvassa ennenkuin  mystisesti katosi :), langasta, keväisten koristeiden tekosetistä ja lehdestä joka, kuten SMY mainitsikin, sisältää herkullisen kuuloisia reseptejä. Kiitos, kiitos, kiitos, ihana paketti!
Sandun tuliaiset Istanbulista

Mustikkatalkkunalle on tullut keväinen paketti:
Dahlia tulee varmaankin istutettua ja lehdestä saa ihastella multasormien taituruutta. Vappuna kokeilemme smetanasilliä, koska kalaruoat ovat mieleemme. Tytär omi jo vappupannan itselleen ja toivoi eläinaiheisia serviettejä syntymäpäivilleen. Ihan kiva paketti.

Mustikkatalkkunan paketti
Tiuviulainen pääsee leipomaan pullaa:

Sain paketissani pullanleivontaoppaan, kissanapin ja origamipapereita. 
Olen elänyt vanhaksi osaamatta leipoa pullaa. Ja nyt kun haluaisin sitten itse osata, tuntuu taidon oppiminen olevan kummallisen vaikeaa. Tuntui niin mukavalta löytää paketistani pieni pullakirja.Salaisen ystävän antaman viehättävän opaskirjan ja hänen kirjoittamiensa parhaiden ohjeiden avulla jatkan rohkeasti pullanteon opettelua.

Tiuviulaisen paketti
Saamani turkoosi kissanaama-nappi muistuttaa erehdyttävästi kumpaa vain meidän kissoista, silloin kun neideillä on voimakas tahtotila päällä ja ruokaa tai leikkiä tai muuten vaan huomiota on saatava ja heti! Hauska onnennappi, jonka nähdessäni en voi olla hymyilemättä.

Kiitos Salaiselle Marttaystävälle tästä ilosta ja hyvästä mielestä, jonka tämäkin hänen ajatuksella kokoomansa yllätyspaketti on minulle tuottanut.

Heikun Keikun paketti
Heikun Keikun on saanut paketin ja leiponut karjalanpiirakoita:
Eilen tuli jälleen kirjekuori. Kuoressa oli sanomalehden ruoka/leivontaohjeita ja paketti ilmapalloja. 
Karjalanpiirakoita
Pulikka käytössä
Viikonloppuna sain leivottua karjalanpiirakoita, ensikertalaisena olen lopputuloksesta todella ylpeä! Ja käytössä oli uusi pulikkani ensimmäisestä  paketista:) Tsekkaa kuvat!
  
Pioni on saanut kierrätyskirjan:
Pioni on saanut todella mukavan yllätyksen! Salainen marttaystäväni tietää, etten voi aloittaa mitään tilaa vievää uutta harrastusta, mutta tykkään tehdä kierrätykseen liittyviä juttuja. Juuri tällaista opasta olen joskus ajatellut etsiä. Kirja oli paketoitu oikein kauniisti ja kissaa esittävä kuvakortti herättää salaisen haaveeni; hankkia kissaa joskus tulevaisuudessa koirulimme iloksi / harmiksi. Ennen tätä pakettia olen saanut yhden kauniin korttikirjeen salaiselta marttaystävältäni, mikä lämmitti mieltäni. 

Kiitos vielä kerran!