maanantai 17. syyskuuta 2012

Syyskuun paketit - osa 2

Untuvikon paketti
Untuvikko sai lomaltapaluupaketin: 
Tulin eilen lomareissulta ja olin saanut tiedon paketin saapumisesta ja kiiruhdin heti tänään sen noutamaan postista. Kuin "salainen ystäväni" olisi lukenut ajatuksiani - paketti sisälsi vohvelikangasta ja sinistä kirjontalankaa. Olin jo pitkään selaillut vohvelikirjontakirjoja kirjakaupassa ja aikeissa ostaa kangasta ja langat, mutta sitten se vain on jäänyt...


Nyt minulla on tarvikkeet ja varmasti aion vielä syksyn aikana tehdä niistä käsipyyhkeitä. Vohvelikirjonta oli alaluokilla minun lempikäsitöitä, katsotaan vieläkö "taito" on tallella :).
Paketti sisälsi myös omenoita, jotka oli poimittu ystävän oman pihan puusta, niistä aion tehdä piirakkaa mukana olleen ohjeen mukaan. Ja vielä tämän kaiken päälle ihanaa Vanhan Viipurin lakritsia! Kiitos Salainen Marttaystäväni :)

Henkkumaaria on saanut kauniisti paketoidun paketin ystävältään. Kuvia ja kommentteja täällä

Durasel on saanut mm. maa-artisokkia ja itse tehdyn tiskirätin. Luepa täältä lisää.


Ruiskaunokin paketti
Ruiskaunokki on saanut itse tehtyä riisisuklaata:

Tämä oli syyskuun tekemispaketti ja siinä oli pieni TEHTÄVÄ tai oikeastaan KAKSI tehtävää! Raportoin tuloksista, kun olen suorittanut... Sen vain sanon, että SMY:ni itse tekemä suklaa suli suuhun tai suihin...Isäntä sai oman osansa, tietysti! Paketti on siis todella mieleinen, nyt jatkan matkaa.

Kunkaisen paketti
Kunkainen pääsee huovuttamaan:

Paketti oli väärän postinumeron takia seikkaillut ympäri kaupungin postikonttoreita, mutta löysin sen lopulta ja jännitys tiivistyen ajelin kotiin. Paketista paljastuikin kaikenlaista mukavaa! Villasukat, vähän reilut, mutta oikein hyvät jalkaan sekä i-ha-na Muurlan Muumituikku, jota olen usein kaupassa hypistellyt, mutta jättänyt kuitenkin ostamatta. Lisäksi tulppaanin kukkasipuleita, jotka pääsevät viikonloppuna mökin kukkapenkin multiin odottelemaan kevään lämmittäviä auringonsäteitä, itse huovutettava patalappu, sekä hyvältä kuulostava resepti italialaiseen omenapiirakkaan. Nämä kaikki lämmittävät omalla tavallaan ja sopivat hyvin näin syksyn tullen :) Kiitos ystäväiseni!

Hipsun paketti
Hipsu sai monenlaista askartelutavaraa:

Sain ensimmäisen paketin haettua muutaman päivän viiveellä, syysflunssan hieman helpotuttua. Ensisilmäyksellä paketista avautui lempivärimaailmani: limenvihreitä tuikkuja, saman sävyisiä lautasliinoja lempikuosillani eli pilkuilla koristeltuina sekä valko-musta-harmaasävyinen kuteista isoäidinneliömallilla virkattu pannunalunen. Olen syksyllä leikellyt lasten vanhoista vaatteista trikookuteita ja pannunalusen näkeminen herätti idearyöpyn siitä, mitä kaikkea niistä voikaan valmistaa. Paketista löytyi myös skräppäystarvikkeita: lempivärisiäni kuviopapereita, nahka- ja kangastilkkuja (joista erityisesti elokuvissa istuvat kissat neulomuksineen sekä maatuskanuket ilahduttivat) ja lisäksi pieniä tarvikkeita. Sormet syyhyävät jo päästä luomaan albumia kasoiksi kertyneistä valokuvista saamillani ?mausteilla? höystettynä.
Flunssaista olemusta ilahdutti kovasti vihreä tee ja inkiväärisuklaa, jollaista en ole aikaisemmin maistanut, vaikka inkivääri onkin yksi lempimausteistani. Kuinka salainen ystäväni tiesikään, että tuikut olivat päässeet loppumaan ja että pidän erityisesti pilkkukuoseista ja inkivääristä, vaikka en näitä maininnut taustatiedoissani ? paljon kiitoksia paketista salainen ystäväni!

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aika ihania juttuja on tullut kaikille! Tuo laatikollinen omenoita on ihan huippu!

Harmi kun en tällä kierroksella ehtinyt mukaan, mutta toisella kertaa taas!