perjantai 6. tammikuuta 2012

Viikon 1 päivityksiä

Joulukuun paketteja edelleen raportoidaan. Toivomme todella, että saamme viimeisetkin raportit ensi viikon aikana, jotta päästään aloittamaan tammikuu puhtaalta pöydältä. Yksi tammikuun paketti onkin jo postiin laitettu, joten hyvin etenee. Jos et ole vielä raportoinut ja/tai kuvaa lähettänyt niin olehan Übermarttoihin yhteydessä pikimmiten.

6.1. päivitys

Hurrikaani on saanut ihmenelosellisen paketin ystävältään. Lukekaahan blogista lisää.

Kahale on saanut hauskan pakettinsa, joka oli postissa kovasti kärsinyt. Kaikki oli toivottavasti kuitenkin tallella. Paketti sisälsi: Joulusukan, karkkia, käsikorun, oheita ihaniin leivonnaisiin, ja hauskat piparimuotit, joissa on kolme ninjaa. Kuva lisätään lähiaikoina.

10.1. päivitys
Päde on saanut pakettinsa.Tarkempi kuvaus on hukkunut bittiavaruuteen. Päde on kirjoittanut tarkemman kuvauksen kuvan kanssa, mutta übermartat eivät ole koskaan havainnoineet tätä viestiä marttameilissä.
Paketti sisälsi vihreän kuusen muotoisen silikonivuokan kokoa lasten kakku ja riisisuklaa levyn.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minua odotti ihana Salainen Paketti kun palasin joululomilta: kuva ja raportti tulee tuota pikaa!

T: Tosimartta

Anonyymi kirjoitti...

Taisi paketissa olla muutakin... t.Päden smy