torstai 26. tammikuuta 2012

Viikon 4 päivityksiä

päivitys 29.1

Tekla on saanut viimeisen pakettinsa. Pakettien lähettäjäksi paljastui Päde:
Sain rasiallisen itse tehtyjä Nieman Marcus -keksejä sekä reseptin niihin. Aivan mielettömän hyviä keksejä joista osa ehti jo omaan napaan ennenkuin edes muistin ottaa kuvan paketista :)




päivitys 26.1.

Hanna-Nannan pariksi paljastui Ladybird.
Viimeinen salainen paketti saapui minulle. Paketti oli taas kerran todella kiva. Ladybirdin kaltainen salaisten pakettien lähettäjä toi minulle erittäin onnistuneen ensimmäisen SMY kierroksen. Ladybird on todella nähnyt paljon vaivaa tehdessään minulle kaikenlaisia yllätyksiä itse, pääasiassa kierrätysmateriaaleista. Kiitos paljon salainen ystäväni! 

Kirjekuoresta paljastui 
itse tehty leppäkerttumagnetti - ihana, koristaa jääkaapin ovea
kierrätyshelmet - sopivat hyvin juuri ostamaani tunikaan ja lisäksi vaikuttavat kohtalaisen kestäviltä näin kahden pienen lapsen äidille
skräppäystarvikkeita - viime vuotiset kuvat pitäisi laittaa albumiin, tulevat käyttöön siellä
suklaata - josta leivoin suklaakakun
virkattu rannekoru - haluaisin itsekin oppia tekemään tuollaisia, se muuten puuttuu kuvasta, on tainnut jompi kumpi lapsista napata pöydältä, pitääkin alkaa etsiä sitä...
pieni peltirasia (Breakfast at Tiffany's) - Olen juuri samanlaista purkkia hypistellyt, kun mietin, että sinne voisi laittaa pumpulipuikkoja. Tässä siis pientä ajatuslukijan taitoa.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva paketti!